Koiramäen lapset
Lauri Salovaara - to 11. joulukuuta 2008 10.09.08 - Kommentoi
Pohjois-Pohjanmaan museossa on ollut jo jonkin aikaa Koiramäen elämästä kertova näyttely. Näyttelyn myötä pääsee tutustumaan entisaikojen elämään mahtavien pienoismallien kautta.
Asetelmia on useita: on peltotöistä, pihapiiristä, pirtistä, varastoista, jne.
Erikseen löytyy ääninauhat, joilla kerrotaan esimerkiksi Koiramäen joulunvietosta. Kuinka aamulla 05:00 valjastetaan reki ja lähdetään joulukirkkoon. Kotiin päästyä seuraa sauna, jossa viimeinen heittää vielä ylimääräiset löylyt, niin että saunatonttukin saa omansa.
Saunan jälkeen pukeudutaan puhtaisiin vaatteisiin ja syödään hyvin. Ruokaa pidetään pöydässä koko yön, joten nälän yllättäessä ruokailla saa koska tahansa. Jouluruoan päälle lapset siirtyvät telmimään lattialle ja vanhempi väki kertoilee tarinoita. Kaunista, eikö totta.
Koiramäen näyttely on pysyvä näyttely Oulun Ainolan puistossa sijaitsevassa Pohjois-Pohjanmaan museossa.
Vaikka näyttely soveltuu parhaiten 4-6-vuotiaille, piti tällainen 30-vuotiaskin siitä hyvin paljon. Ehkä sillä on jotain tekemistä asian kanssa, että sain Koiramäen kirjan joululahjaksi niin kauan kuin muistan. Ensimmäinen lienee aivan 70- ja 80-lukujen taitteesta.
Tänään
Keikka
Vapaana


Kommentointi