Lunta tulee
Lauri Salovaara - pe 21. marraskuuta 2008 09.16.10 - Kommentoi
Virpiniemeä Haukiputaalla ja Oulun Sankivaaraa tykitetään jo kovaa vauhtia hiihtokansan sivakointeja varten. Työ ottaa kuitenkin päiviä, joten vaikka lunta Oulussa ja seudulla jo joitain senttejä onkin, ei hiihtämään pääse aivan vielä. Toisin on hiihtokeskuksissa.
Rukalla on avattu jo 15,5km latuja siinä missä Suomen eteläisimmällä tunturialueella, Iso-Syötteellä, niitä on auki jo 20km. Ja niistä 14km valaistua. Kelit on sekä viikonlopulle, että koko ensi viikolle sen verran suotuisat ainakin ennusteiden mukaan, että avattavia latukilometrejä ja rinteitä on tiedossa melkoisesti lisää.
Itse asiassa juuri nyt on vuoden toiseksi paras aika lähteä tutustumaan hiihtokeskuksiin. Iso-Syöte näytti tarjoavan kuuden hengen mökkiä latujen varrelta koko viikonlopuksi 120€. Voit kuvitella, että hinta on sesonkina hieman eri.
Toinen kuningasaika hiihtämiseen ja lasketteluun on keväällä. Olin itse viime huhtikuussa laskemassa Syötteen rinteitä kera parinkymmenen muun. Aurinko paistoi, lunta oli toista metriä ja väkeä kaiken kaikkiaan tuo parisenkymmentä. Ei huono.
Tykkylunta Iso-Syötteellä. Kuva: Erkki Toppinen.

Tänään
Keikka
Vapaana


Kommentointi