Playboy parturissa


Lauri Salovaara - ke 17. joulukuuta 2008 13.51.00 - Kommentoi

Kävin tänään leikkauttamassa eskoni itselle uudessa parturissa, jossa olin jo jonkin aikaa ajatellut käydä. Paikka näytti sisältäkin tosi hyvältä, musiikki oli viimeisen päälle ja porukka trendikkään näköistä.

Sain ajan samalle minuutille ja istuin tuoliin keskustellen kampaajan kanssa mitä eskolle tehdään. Hommasta päästiin yksimielisyyteen (= vapaat kädet) ja tartuin lehteen syventyäkseni hetkeksi omiin ajatuksiin.

Vaan mitkäs ne siinä naaman edessä möllöttikään?

 

Ei kait siinä. Playboy. Kaikkien näiden vuosien jälkeen jälleennäkeminen kuuluisan tissilehden kanssa oli riemuisa. Tai vähintäänkin mielenkiintoinen.

Kyselin asiasta tarkemmin ja saatuani vastauksen, ettei sille ole mitään sen järkevämpää selitystä, että Playboy on lehtivalikoiman vakiokamaa, otin aviisin lähempään tarkasteluun. Olin kuulemma ensimmäinen asiakas, joka on kehdannut lehteä lukea, muut ovat hienovaraisesti tarttuneet toiseen lehteen.

No. Muut ovat oikeassa. Ei se nyt ihan paikallaan ole tällaista pehmopornoa sisältävää lehteä selailla samalla kun työtä tekevällä naisihmisellä on veitsi ja sakset valtimoiden lähellä. :) Eikä muutenkaan. Ehkä kyseessä on joku trendijuttu tai jotain. Tai idea on siinä, että lehteä pidetään tarjolla eikä sitä ole tarkoituskaan lukea.

Menen kyllä Soul Womaniin uudestaankin ja luen tuolloin Aku Ankkaa. Se on poliittisesti korrekti lehti joka tilanteeseen.

Blogiin







Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
 

Keikkakalenteri

«touko 2012»
matiketopelasu
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123
45678910
Tänään Keikka Vapaana

Klikkaa vapaata päivää ja tee tarjouspyyntö tai katso tarkempaa tietoa keikoista klikkaamalla keikkapäiviä.