Hartwall Areenalla oli paikan päällä kymmenisentuhatta katsojaa katsomon täyttyen h-hetken lähestyessä. Ennen 22:30 alkavaa Amin Asikaisen ja Khoren Gevorin välistä EM-titteliottelua oli tarjolla kahdeksan todella viihdyttävää (ok., poislukien Robert Heleniuksen matsi) kamppailua.

Piiskasin itseäni kehäkuuluttajan roolissa alati yltyvään vimmaan, niin että olisin täydessä iskussa kun kuuluttaisin Aminin kehään. Kaikki menikin todella hienosti ja tunnelma oli huikea.

Esittelen illan pääottelun. Yleisö mylvii. Kutsun sisään Khoren Gevorin. Yleisö viheltää. Pidän jännitystä yllä ennen kuin aloitan Aminin sisäänjuonnon. Yleisö aistii mitä on tulossa.

Sanon: "Ladies and gentlemen. Hyvät naiset ja herrat. To the red corner. Punaiseen kulmaan...". Enempää en ehdi hehkuttaakaan kun Areenallinen väkeä pomppaa pystyyn ja ulvoo Aminia kehään. 

Niskassa tuntuu hassulta. En ajattele asiaa enempää, vaan aloitan elämäni suurimman hehkutuksen: "Kirkkonummen kivinyrkki......IDI.....Amiiiiiinnnnnnnn". Ai %"#¤¤%!!! Vihlaisee niin pahasti niskasta, että alkaa silmissä musteneen vaikka hehkutuskin on vielä kesken. Jätän sukunimen huutamatta, sillä yleisö tekee sen puolestani ja keskityn pysymään pystyssä. Tähtiä näkyy ja joku painaa puukkoa niskaani.

Kun Amin sitten saapuu kohti kehää, ajattelen että hitot kivusta. Tehtäväni on saattaa yleisö sellaiseen hurmokseen, että mestaruus otetaan kotiin. Tarkoitti se sitten sitä, että kehäkuuluttaja tyrmää itsensä ennen ottelun alkua tai ei. Eihän se kovin koomista olisi ollutkaan. ;) Eikä siinäkään mitään, että matsi lähetettiin ympäri maailmaa suorana lähetyksenä.

Karjun kurkku suorana niin paljon kuin lähtee Aminin kehään ja tiedän, että iltani suurin h-hetki on läpikäyty. Enää esittelyt ja voisin mennä takaisin tuomaripenkeille istumaan ja ottelua seuraamaan.

Taju ei lähtenyt mutta jotain niskassa kuitenkin venähti. Tänään on torstai ja päivittäinen Burana 600 on jo mahalaukussa.