When body says no


Lauri Salovaara - to 17. kesäkuuta 2010 13.07.12 - Kommentoi

Melkoista kiitoa on tämä vuosi mennyt ja jos tarkemmin ajattelee, niin kylläpä sitä kiidettiin viime vuosikin. Mutta kun yrittäjän ominaisuudessa itselleen kiitää niin se tuntuu aivan erilaiselta kuin jos olisi jollain toisella töissä. Ei tässä tunteja lasketa eikä niitä haluakaan laskea - töitä tehdään silloin kun niitä on. Joihinkin on tosin sanottava ei tai kroppa sanoo sen puolestasi.

Kuten sanottua, on ollut aivan hirmuista menoa koko vuosi ja tämän vuoksi aionkin pitää oikean muutaman viikon kesäloman. Aloittaen juhannuksesta. Aivan sinne asti en kuitenkaan jaksanut vaan keskiviikkona iski sellainen sairaus päälle ettei tällä ole varmaan nimeäkään. Vatsassa vääntää, heikottaa, kurkku on kipeä, välillä on kylmä välillä kuuma, mies ei pysy hereillä. Mutta ei nyt! Vaikka ennemmin sitten lomalla.

Nyt pitäisi tehdä viikossa kuusi radio-ohjelmaa ja yksi spotti ja yksi yritysvideo ja tavata ihmisiä joka ikinen päivä. Nämä asiat on kuitenkin tehtävä, joten se mikä saa siirtyä, on loma. Tosin, jos huomenna olen jo jossain määrin lyönnissä niin sittenhän sitä voi tehdä viikonlopunkin ajan hommia ja saa aikataulua kiinni. Kyllä se tästä!

 

Blogiin







Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
 

Keikkakalenteri

«touko 2012»
matiketopelasu
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123
45678910
Tänään Keikka Vapaana

Klikkaa vapaata päivää ja tee tarjouspyyntö tai katso tarkempaa tietoa keikoista klikkaamalla keikkapäiviä.