Pikisaaren Markkinat
Lauri Salovaara - to 17. joulukuuta 2009 10.06.30 - Kommentteja 2

(Julkaistu Kalevan mielipide-palstalla 17.12.2009)
PIKISAAREN MARKKINAT
Pikisaari on kansallisesti ja kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuisen upea paikka niin miljööltään kuin sijainniltaankin. Mutta mitä me siitä oikeastaan tiedämme? Tiedämme, että saarella on historiaa tarjota vaikka muille jakaa ja että saaren asukkaissa löytyy koko joukko taiteilijoita ja käsityöläisiä. Ja että siellä sijaitsee mm. kultasepänpaja ja Oulun arkkitehtikillan talo sekä Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikkö, jossa järjestetään kulttuurialan ja vaatetusalan koulutusta.
Oulun taiteilijaseura -63:n järjestämässä Pikinen polku–taidetapahtumassa on mahdollista mm. tutustua taiteilijoiden ateljeisiin ja studioihin. Mutta kuinka voisimme vielä lisätä Pikisaaren olohuonemaisuutta ja kasvattaa entisestään sen arvoa käsityöläis- ja taiteilijakaupunginosana?
Yksi keino on järjestää alueella säännölliset Pikisaaren Markkinat, jonka idea on seuraava: Joka kuun ensimmäinen lauantai Pikisaaren ’päätie’, Pikisaarentie, suljetaan moottoriliikenteeltä ja se täytetään markkinapöydillä, joilla esitellään ja myydään käsitöitä ja taidetta. Osa pöydistä varataan muille toimijoille ja kaupunkilaisille tapahtuman monipuolisuuden turvaamiseksi. Markkinoiden soisi pitävän sisällään niin tanssi- kuin musiikkitaidettakin ja muuta elävää taidetta.
Kesälomien ulkopuolella mukaan tulee ottaa Pikisaaren yksikön opiskelijoita erinäisine työnäytöksineen ja oppilastöiden esittelyineen. Merimiehenkotimuseo ja muut alueella toimivat julkiset instanssit pidetään luonnollisesti tapahtumien aikaan yleisölle avoinna.
Joulukuussa tapahtuma kulkee teemalla Pikisaaren Joulumarkkinat. Jos ei tästä pimeimpien syyskuukausien ajaksi markkinoiksi olisikaan, niin ainakin jouluksi ja akselilla huhtikuusta lokakuuhun. Rahasta se ei voi olla kiinni mutta löytyykö tilaisuudelle järjestäjätahoa, tai tahtoa, on jo toinen kysymys.
Ei otsikkoa
17.12.2009, 15:12Onpa loistava idea!
Ei otsikkoa
18.12.2009, 09:10Kiitos!
Toivotaan, että jos jotakuta muutakin asia kiinnostaa niin ottaisi hoitaakseen ja kyselisi paikallisilta heidän kiinnostustaan asiaan.
Taustatukea saa aina ja ideoitahan voi postata vaikka tähän kommentti-osioon kuka hyvänsä.
Lauri Salovaara
Tänään
Keikka
Vapaana


Kommentointi