Kalenteri päivitetty
Lauri Salovaara - to 12. elokuuta 2010 13.24.45 - Kommentoi
Ensinnä ja tärkeimpänä pitää päivittää keikkakalenteri. Sen jälkeen kotisivujen keikkakalenteri, josta ei näy esim. radio-ohjelmat sun muut. Sitten nahkakantinen, joka sisältää ensiksi mainitun lisäksi kaikki henkilökohtaiset menot ja palaverit. Ja vielä päätteeksi kännykän kalenteri sen osalta kuin jaksaa.
Ykkösenä näistä on kuitenkin keikkakalenteri, joka määrittää elämän suunnan seuraavien kuukausien osalta. Tällä hetkellä myöhäisin keikka on myyty loppuvuodelle 2011, eli suht komeasti tietää mitä on milloinkin tekemässä.
Kalenteria päivittäessä on pähkäiltävä kulkemiset ja kulkuneuvot. Esim. syyskuussa olen keskiviikkona mahdollisesti Oulussa alkuiltapäivään keikalla, alkuillasta pitää ollakin jo Rovaniemellä iltakeikalla. Kemissä torstaina ja perjantaina laiva lähtee Helsingistä Riikaa kohti sisältäen kolme päivää keikkailua. Kulkemisten lisäksi on varattava hotellit ja suunniteltava mahdollisia palavereita ja vierailuja samaan yhteyteen - varsinkin Helsingin reissujen lomaan.
Kaikki tämä on toki hauskaa ja ikäväkin reissaamista tulee. Aivan yhtä lailla kun liika on liikaa ja koti-ikävä puskee päälle kuin idioottisyyttäjät ennakkotapauksia kahvikuppilahjonnasta. Hyvä esimerkki hotellikuolemasta oli viime keikkamatkasta Jyväskylän Neste Oil Rallista: heti päivän päätyttyä syömään ja hotellihuoneeseen takalukon taakse. Sama toistui joka iltana. Vaikkei kotimatkalle mikään kiire ollutkaan, niin olisi siinä saattanut muutama Ogier, Kankkunen ja Latvala jäädä kyydistä välillä Jyväskylä-Oulu. Rajoitusten mukaan tietysti.
Lauantaina on kaksi keikkaa, jotka molemmat Oulussa. Seuraavalla viikolla käyn päiväseltään Kärsämäellä ja sitä seuraavalla alkaakin Helsingissä reissaamisen rumba. Sitä kestää taas seuraavaan kesälomaan saakka.
Tänään
Keikka
Vapaana






Kommentointi