Salovaaran veljekset Radio Novan haastattelussa


Lauri Salovaara - to 6. toukokuuta 2010 20.46.33 - Kommentoi

Kuuntele juttu

 

Lauri ja Pertti Salovaara: Äitienpäiväkonsertti isän muistoa kunnioittaen

06.05.2010

Lauri ja Pertti Salovaara: Äitienpäiväkonsertti isän muistoa 
kunnioittaen
Tuleva äitienpäivä on Lauri ja Pertti Salovaaralle erityisen tärkeä. He ovat organisoineet suuren äitienpäivä -konsertin, joka järjestetään veljesten synnyinseudulla Oulussa. Konserttia tähditt

Konsertin idea lähti siitä, kun vuonna 2006 Lauri Salovaara oli eräällä työkeikalla ja oli juuri nousemassa lavalle, kun eräs pariskunta keskeytti Laurin. Pariskunta kertoi kuunnelleensa Salovaarojen isää, Martti Salovaaraa ja erityisesti hänen radiossa toimittamaa äitienpäiväkonserttia vuodelta 1990.
Hetken keskusteltua pariskunnan kanssa, sai Lauri kaksi c-kasettia, joihin oli nauhoitettu Salovaarojen isän juontamaa radio-ohjelmaa.

Työkeikan loputtua Lauri ja Pertti Salovaara pääsivät kuuntelemaan ensimmäistä kertaa isänsä ääntä sitten isän kuoleman vuonna 1995. Liikutus oli suuri ja tunteet lensivät ristiin rastiin. Kokemus ja radioshow olivat niin vaikuttavia, että se päätettiin kääntää livekonsertin muotoon.

4 vuoden suunnittelun ja kehittelyn jälkeen syntyi Suuri Äitienpäiväkonsertti, joka järjestetään siis Oulun Tuomiokirkossa tulevana äitienpäivänä.

- Isän lausumat äitienpäivärunot ja käyttämä musiikki osuivat aivan nappiin, Pertti muistelee kaiholla.

Blogiin







Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
 

Keikkakalenteri

«touko 2012»
matiketopelasu
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123
45678910
Tänään Keikka Vapaana

Klikkaa vapaata päivää ja tee tarjouspyyntö tai katso tarkempaa tietoa keikoista klikkaamalla keikkapäiviä.