Maailman kirjallisuuden ykkösfilosofin uusin teos, Alef, julkaistiin Suomessa syyskuussa. Teos jatkaa samaa hyväksi havaittua linjaa ihmisen elämän pohdinnasta, joskin tällä kertaa uskalletaan syventyä laajemmin aikaisempiin elämiin. Kyllä, luit oikein. Ihmisen aikaisempiin elämiin.

Äläkä nyt pysähdy tähän ja pidä tätä huuhaana, vaan tee omat johtopäätöksesi ja luo omat uskomuksesi lukemalla kirja. Ja vielä parempaa, kun saat kirjan käteesi, omaksunet myös sen sisäisen ajatuksen; tätä kirjaa ei lueta, se eletään. Ja kuten elämässä, myös Alefin kanssa elää mukana sama toivomus ettei se loppuisi liian pian. Kirja olisi luettavissa helpostikin päivässä, mutta kun ei halua. Ei edes parissa päivässä. Itsellä kävi niin, että makustelin pieniä pätkiä vähän kerrallaan ja elin lukemaani. Ensimmäinen kysymys Alefin luettuani olikin, että mitä minä nyt luen! Vaihtoehtoiksi jäi parin päivän kirjatauko tai jokin samankaltainen teos. Valitsin ensimmäisnen. Alefia kun sulattelee vielä pitkään.

Itse kirja kertoo rakkaudesta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Rakkaudesta, joka ei tunne aikaa. Tämän myötä tulee anteeksianto ja rakkauden eri vivahteet sekä itsensä etsiminen, kuten Coelhon kirjoissa usein. Parasta Coelhoa onkin juuri tällaiset teokset, joissa asioita esitellään ainakin rivien välissä positiivisen kautta, eikä päinvastoin, kuten kävi miehen teoksessa 'Voittaja on yksin'. Edellämainitun takia koko kirjailija menikin omista valikoimista vaihtoon joksikin aikaa, mutta Alef palautti kunnian entismääräisenä, ja ylikin, takaisin.

Siinä missä Coelho tekee sen taas, käy samoin myös kustantamolle. Bazar on ollut takuuvarma merkki siitä, että teos on lukemisen arvoinen. TJEU, eli tsekkaa jos et usko, vaikkapa nämä: Ildefonso Falconesin Meren Katedraali ja Fatiman käsi tai hieman helpommat Cecilia Samartinin Señor Peregrino ja Nora & Alicia. Varsinkin jälkimmäisessä huomaa kirjailijan kehityskaaren ja häneltä on lupa odottaa tulevaisuudessa vaikka mitä.

Alef on kerrassaan upea, elämäntäyteinen teos